Siirry sisältöön

Tuusula Koivukuja

Kuntouttavaa lastensuojelun sijaishuoltoa 7-17-vuotiaille asiakkaille Keusoten alueelta.

Järvenpään Koivukujalla toimii kaksi yksikköä: Vaativan kuntoutuksen yksikkö Kottula ja Kuntouttava yksikkö Kotoranta.

Koivukujalle tullaan sijaishuollon päätöksellä suunnitellulle sijoitusjaksolle. Sijoitusta edeltää ammatillinen tilannearvio, esimerkiksi vastaanotto- ja arviointijaksolla tai tiivis tehostetun perhetyön työskentely.

Arvioimme ja tuemme lapsen ja perheen tilannetta kuntouttavalla työotteella
Teemme yhteistyötä vanhempien, lapsen, sosiaalityöntekijän ja muun verkoston kanssa.

Tuusulan Koivukuja sijaitsee kulttuurihistoriallisesti arvokkaalla alueella Tuusulanjärven rannalla Tuusulan Hyrylässä. Koivukujalla toimii kaksi ympärivuorokautista osastoa: Vaativan kuntoutuksen yksikkö Kottula sekä Kuntouttava yksikkö Kotoranta sekä avoperhekuntoutuksen tiimi. Yhteisinä työntekijöinä Koivukujalla työskentelee ruokapalveluvastaava ja laitoshuoltaja.

Vaativan kuntouksen yksikkö Kottula

Vaativan kuntoutuksen yksikkö Kottula on 6-paikkainen lastensuojelun sijoitusyksikkö Keusoten alueen lapsille ja nuorille.

Kottulassa työskentelee 7 ohjaajaa, 2 yöhoitajaa, sairaanhoitaja, psykologi (50%) ja yksikön esihenkilö. Kottulassa jokaiselle lapselle nimetään kaksi omaohjaajaa ja omaohjaajatyöskentely on tärkeässä osassa sijoituksen aikana.

Toiminta Kottulassa on alkanut heinäkuussa 2024.

Yhteystiedot

Kuntouttava yksikkö Kotoranta

Kotorannan kuntouttavassa yksikössä on 7 asiakaspaikkaa. Sijoituksen tarkoituksena on suoda lapselle turvallinen ja kodinomainen ympäristö sekä tukea vanhempia heidän kasvatustehtävässään. Pääsääntöisesti tavoitteena on kotiutuminen tai omaan kotiin itsenäistyminen. Asiakkaat ohjautuvat “Lasson” eli lastensuojelun asiakasohjaustyöryhmän kautta suunnitellusti avohuollon tai huostaanoton sijoituspäätöksellä.

Kotorannan kuntouttavassa yksikössä työskentelee 7 ohjaajan moniammatillinen tiimi, sairaanhoitaja sekä yksikön esihenkilö. Lisäksi työmme tukena on kuntouttavan työn erityistyöntekijä (50%), jonka osaamista hyödynnetään perheiden kanssa tehtävässä työskentelyssä.

Yhteystiedot

Kotorannan Ohjaajat 24/7h

Kuntouttava yksikkö Kotoranta, Tuusula Koivukuja

Käyntitiedot

Kirkkotie 44
04310 TUUSULA

Aukiolotiedot

  • Aina avoinna

Palvelut

Klikkaamalla palvelun nimeä pääset katsomaan palvelukohtaisen sivun. Plussamerkkiä klikkaamalla näet palvelun sähköiset asiointikanavat ja puhelinnumerot

Sosiaali- ja kriisipäivystys (Keski-Uusimaa)
Palveluajat
  • Aina avoinna
Sosiaalipäivystys virka-aikana
Palveluajat
Avoinna arkipäivinä. Arkipyhien aattoina klo 13 saakka.
  • Maanantai 8:00 - 15:00
  • Tiistai 8:00 - 15:00
  • Keskiviikko 8:00 - 15:00
  • Torstai 8:00 - 15:00
  • Perjantai 8:00 - 13:00
Lapsiperheiden neuvonta ja ohjaus
Palveluajat
Avoinna arkipäivinä. Arkipyhien aattoina klo 13 saakka.
  • Maanantai 9:00 - 15:00
  • Tiistai 9:00 - 15:00
  • Keskiviikko 9:00 - 15:00
  • Torstai 9:00 - 15:00
  • Perjantai 9:00 - 13:00
Sosiaali- ja kriisipäivystys (Keski-Uusimaa)
Palveluajat
  • Aina avoinna
Lapsiperheiden neuvonta ja ohjaus
Palveluajat
Avoinna arkipäivinä. Arkipyhien aattoina klo 13 saakka.
  • Maanantai 9:00 - 15:00
  • Tiistai 9:00 - 15:00
  • Keskiviikko 9:00 - 15:00
  • Torstai 9:00 - 15:00
  • Perjantai 9:00 - 13:00
Sosiaalipäivystys virka-aikana
Palveluajat
Avoinna arkipäivinä. Arkipyhien aattoina klo 13 saakka.
  • Maanantai 8:00 - 15:00
  • Tiistai 8:00 - 15:00
  • Keskiviikko 8:00 - 15:00
  • Torstai 8:00 - 15:00
  • Perjantai 8:00 - 13:00