Siirry sisältöön

Hyvinkää Kotirinne, Kuusela

Kotirinteen Kuuselan arviointiyksikkö tarjoaa lyhytaikaista lastensuojelun sijaishuoltoa 12-18-vuotiaille kouluikäisille asiakkaille Keusoten alueella.

  • Asiakkuus alkaa aina sosiaalityöntekijän päätöksellä. Sijoitus kestää muutamista päivistä kuukausiin.
  • Jakson aikana arvioidaan ja tuetaan perheen tilannetta
  • Teemme yhteistyötä vanhempien, lapsen, sosiaalityöntekijän ja muun verkoston kanssa.

Hyvinkäällä sijaitseva arviointiyksikkö Kuusela on 6-paikkainen lastensuojeluyksikkö, joka tarjoaa laadukasta ja asiakaslähtöistä kuntouttavaa sijaishuoltoa sekä arviointityötä. Arviointiyksikköön tullaan suunnitelmallisesti ja pääsääntöisesti avohuollon tukitoimena.

Kuuselassa työskentelee 6 ohjaajaa, sairaanhoitaja, yöhoitaja, toimintaterapeutti (50%) ja yksikön esihenkilö. Jokaiselle nuorelle nimetään omaohjaajapari.

Sijoitukset sisältävät arviointijakson ja kuntouttavaa työskentelyä, jossa on vahva panostus perhetyöhön. Tavoitteenamme on arvioida asiakkaan avun ja tuen tarpeita sekä edistää asiakkaiden toimintakykyä ja arjessa pärjäämistä, jotta kotiutuminen mahdollistuisi. Lisäksi tuemme vahvuuksia ja voimavaroja sekä edistämme asiakkaiden vastuunottoa omasta hyvinvoinnistaan.

Kuuselan asiakasprosessiin kuuluu strukturoitu, viikko-ohjelman mukainen arki, joka sisältää niin omaohjaaja-aikoja kuin yhteisöllistä, toiminnallista tekemistä. Nuoren perheen kanssa työskennellään tiiviisti. Toimintaterapeutin ja sairaanhoitajan osaaminen tukevat omaohjaajaparin työskentelyä ja nuoren prosessin etenemistä.

Yhteystiedot

Kuuselan arviointiyksikön ohjaajat 24/7h

Arviointiyksikkö Kuusela, Hyvinkää Kotirinne

Jenni Nurmi

Sairaanhoitaja

Arviointiyksikkö Kuusela, Hyvinkää Kotirinne

Tanja Osorio

Erityistyöntekijä, Toimintaterapeutti

Arviointiyksikkö Kuusela, Hyvinkää Kotirinne, Vastaanotto- ja arviointiyksikkö Puistola

Käyntitiedot

Harjukatu 10
05900 HYVINKÄÄ

Aukiolotiedot

  • Aina avoinna

Palvelut

Klikkaamalla palvelun nimeä pääset katsomaan palvelukohtaisen sivun. Plussamerkkiä klikkaamalla näet palvelun sähköiset asiointikanavat ja puhelinnumerot

Sosiaali- ja kriisipäivystys (Keski-Uusimaa)
Palveluajat
  • Aina avoinna
Sosiaalipäivystys virka-aikana
Palveluajat
Avoinna arkipäivinä. Arkipyhien aattoina klo 13 saakka.
  • Maanantai 8:00 - 15:00
  • Tiistai 8:00 - 15:00
  • Keskiviikko 8:00 - 15:00
  • Torstai 8:00 - 15:00
  • Perjantai 8:00 - 13:00
Lapsiperheiden neuvonta ja ohjaus
Palveluajat
Avoinna arkipäivinä. Arkipyhien aattoina klo 13 saakka.
  • Maanantai 9:00 - 15:00
  • Tiistai 9:00 - 15:00
  • Keskiviikko 9:00 - 15:00
  • Torstai 9:00 - 15:00
  • Perjantai 9:00 - 13:00
Sosiaali- ja kriisipäivystys (Keski-Uusimaa)
Palveluajat
  • Aina avoinna
Lapsiperheiden neuvonta ja ohjaus
Palveluajat
Avoinna arkipäivinä. Arkipyhien aattoina klo 13 saakka.
  • Maanantai 9:00 - 15:00
  • Tiistai 9:00 - 15:00
  • Keskiviikko 9:00 - 15:00
  • Torstai 9:00 - 15:00
  • Perjantai 9:00 - 13:00
Sosiaalipäivystys virka-aikana
Palveluajat
Avoinna arkipäivinä. Arkipyhien aattoina klo 13 saakka.
  • Maanantai 8:00 - 15:00
  • Tiistai 8:00 - 15:00
  • Keskiviikko 8:00 - 15:00
  • Torstai 8:00 - 15:00
  • Perjantai 8:00 - 13:00