Siirry sisältöön

Sosiaalisen kuntoutuksen työtoiminta

Työtoiminnassa pääset tekemään voimiesi ja kykyjensä mukaisia tehtäviä ryhmässä. Toimintamme on kokonaiskuntoutusta. Toiminnan tavoitteena on tarjota sinulle merkityksellistä tekemistä päivään, kuuluvuuden yhteisöön ja sosiaalista kanssakäymistä. Työtoiminnassa saat myös yksilöllistä tukea ja ohjausta arkeesi, elämänhallintaan ja kuntoutumiseen.

Työtehtäviäsi voivat olla alihankintatyöt, puutarhatyöt, kädentaito- ja myyntityö, avustaminen keittiötyössä, ohjaustyössä tai siivoustyössä.

Järjestämme palvelua Keusoten yksiköissä ja ostopalveluina arkisin 3-6 tuntia päivässä yksilöllisen suunnitelmasi mukaisesti. Työtoimintapäiviltä sinulle maksetaan työosuusrahaa.

Matkakulut korvataan Keusoten palvelupäätöksen mukaisesti.

Toimi näin

Ota puheeksi sosiaalisen kuntoutuksen työtoiminnan tarve Keusoten palveluntarpeen arvioinnin yhteydessä.
Ota yhteyttä työikäisten asiakasohjausyksikköön, jos palveluntarpeesi on todettu muualla, esimerkiksi erikoissairaanhoidossa.
Et voi hakeutua palveluun itsenäisesti.

Kenelle ja millä ehdoin

Arviointi sosiaalisen kuntoutuksen tarpeesta tehdään Keusoten palvelutarpeen arvioinnissa.
Se tapahtuu aikuissosiaalityössä, mielenterveys- tai päihdepalveluissa tai muissa Keusoten palveluissa.
Arvio tehdään yhteistyössä sinun kanssasi.

Puhelinasiointi

Työikäisten neuvonta ja ohjaus

Palveluajat

Avoinna arkipäivinä.
  • Maanantai 9:00 - 12:00
  • Tiistai 9:00 - 12:00
  • Keskiviikko 9:00 - 12:00
  • Torstai 9:00 - 12:00
  • Perjantai 9:00 - 12:00

Puhelinasiointi nykyisille asiakkaille

Palvelupaikat