Siirry sisältöön

Perheneuvolapalvelut

Perheneuvola tarjoaa sote-integraatiopalveluna sekä sosiaalihuoltolain mukaista kasvatus- ja perheneuvontaa että terveydenhuoltolain mukaista lasten mielenterveys- ja päihdepalvelua alle 13-vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Perheneuvolassa työskentelee moniammatillinen työryhmä, johon kuuluu psykologeja, sosiaalityöntekijöitä ja sairaanhoitajia. Lisäksi joissakin perheneuvoloissa on pari- ja perhepsykoterapeutteja. Käytössä on lisäksi lääkäripalvelut sekä mahdollisuus lastenpsykiatrin konsultaatioon. Palvelut ovat vapaaehtoisia, luottamuksellisia ja maksuttomia. Perheneuvolan työntekijöillä on lastensuojelulain mukainen ilmoitusvelvollisuus, mikäli lapsen tai perheen tilanteesta nousee lastensuojelullinen huoli.

Kasvatus- ja perheneuvonta

Perheneuvolan kasvatus- ja perheneuvonta tarjoaa tukea vanhemmuuteen, lapsen kasvuun ja kehitykseen sekä pari- ja perhesuhteisiin. Kasvatus- ja perheneuvonnan palveluihin voi hakeutua itse. Työskentelyn alussa tehdään palvelutarpeenarvio, jonka aikana kartoitetaan perheen tilannetta ja tuen tarvetta. Pidempiaikaisesta työskentelystä tehdään sosiaalihuoltolain mukainen kirjallinen päätös. Tapaamiset kirjataan sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmään.

Ota yhteyttä perheneuvolan kasvatus- ja perheneuvontaan, kun:
• haluat keskustella lapsen käyttäytymiseen liittyvistä asioista,
• lapsen asiat huolestuttavat kotona, päivähoidossa tai koulussa,
• haluat tukea kasvatustilanteisiin ja / tai perheen vuorovaikutukseen,
• tarvitsette tukea vanhemmuuteen tai parisuhteeseen,
• haluatte keskustella eroon tai eron jälkeiseen vanhemmuuteen liittyvistä pulmista,
• uusperheeseen liittyvät asiat tuntuvat haastavilta.

Lasten mielenterveys- ja päihdepalvelu

Perheneuvolan toteuttama lasten mielenterveys- ja päihdepalvelu painottuu hoidon porrastusten mukaisesti keskivaikeisiin mielenterveyden häiriöihin. Palveluun hakeudutaan hoidontarpeenarvioinnin kautta. Hoito sisältää lasten mielenterveys- ja päihdehäiriöiden arviointia, hoitoa sekä kuntoutusta.

Ota yhteyttä perheneuvolan lasten mielenterveys- ja päihdepalveluun, kun:
• sinua huolettaa lapsesi mieliala, ahdistuneisuus tai muu psyykkinen oire,
• olet huolissasi lapsesi päihdekokeiluista.

Toimi näin

Perheneuvolaan saat yhteyden täyttämällä verkkosivujemme oikeasta laidasta löytyvän sähköisen yhteydenottolomakkeen. Valitse oikea lomake yhteydenotollesi, edellä esitetysti joko kasvatus- ja perheneuvonta tai lasten mielenterveys- ja päihdepalvelu.
Kasvatus- ja perheneuvonnan asioissa voit vaihtoehtoisesti jättää viestin kasvatus- ja perheneuvonnan vastaajaan.

Lasten nepsypiirteet verkkoryhmä vanhemmille

Lapsiperheiden palvelut järjestää verkkoryhmän alle 13-vuotiaiden lasten vanhemmille, joiden lapsella on keskittymisen ja/tai tarkkaavuuden ja/tai impulsiivisuuden haasteita.

Ryhmän tavoitteena on:

  • Lisätä tietoa ja ymmärrystä vanhemmille lasten keskittymisen, tarkkaavuuden ja impulsiivisuuden haasteista.
  • Keskustella lapsen ja perheen elämää helpottavista tukikeinoista.
  • Rohkaista osallistujia jakamaan kokemuksiaan ja ajatuksiaan.

Ryhmä toteutetaan Teamsissa seuraavasti ja ryhmän kesto on 1,5 tuntia.

Ryhmä kokoontuu ja aiheina ovat:

25.2 klo 16.30–18 Yleistä nepsypiirteistä
4.3 klo 16.30–18 Nepsypiirteisen lapsen tuki
11.3 klo 16.30–18 Kokemusasianatuntijan puheenvuoro
18.3 klo 16.30–18 Aistit osana arkea (Keusoten toimintaterapeutit)
25.3. klo 16.30–18 Lapsen Nepsypiirteiden selvittely/ tutkiminen ja kuntoutusmahdollisuudet.
1.4 klo 16.30–18 Vanhemmuudesta ja vanhemman voimavaroista.  

Ryhmän ohjaajina toimivat perheneuvolan sosiaalityöntekijä/perheterapeutti Matti Rajamäki ja psykiatrinen sairaanhoitaja/perheterapeutti Annika Kuusinen, kouluterveydenhoitaja Hanna Roihu, neuvolan terveydenhoitaja Annika Kokkoniemi.

Ryhmään ei tarvitse ennakkoilmoittautumista eikä ryhmäkertoja tallenneta.

Ryhmään pääset mukaan alla olevasta linkistä.

Liity kokoukseen nyt

Tervetuloa mukaan!

Puhelinasiointi

Palvelupaikat