Siirry sisältöön

Kolmas uusi OLKA-piste avattu Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella

Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella on tänä vuonna avattu kolme uutta OLKA-pistettä, viimeisimpänä Hyrylän sosiaali- ja terveysasemalle 19.11.2024. Pisteet tuovat potilaille ja heidän läheisilleen muun muassa tietoa ja vertaistukea.

Pisteen avajaispäivänä järjestettiin Hyrylän ensimmäinen OLKA-teemapäivä, jossa mukana olivat muun muassa Keski-Uudenmaan Hengitysyhdistys, Tuusulan kunnan asumisneuvojat, Sydänliiton Etelä-Suomen alue sekä Tuusulan seudun mielenterveysyhdistys Tuumi. Teemapäivän tarkoituksena oli tuoda järjestöjen tuki ja tieto alueen asukkaiden ja terveysaseman henkilöstön ulottuville.

On hienoa, että on tällaista toimintaa – verkostoidutaan terveysasemalla ja saadaan tänne elämää. Terveyskeskus on hyvä paikka esimerkiksi esitellä järjestöjen toimintaa, kun ihmiset kulkevat ohitse esimerkiksi laboratorioon. Yhteistyö alueen potilasjärjestöjen kanssa myös keventää hoitohenkilöstön työtä. Moni potilas saa hoidettua asiansa jo sillä, että käy järjestön pisteellä. Aina ei tarvitse soittaa hoitajalle asti. Kevyemmällä tuella ja tiedolla voidaan auttaa alueen asukasta ja potilasta, kertoo Etelä-Tuusulan sosiaali- ja terveysaseman hoitotyön esihenkilö Tiina Mononen.

OLKA-toiminta tarjoaa kiireetöntä apua sairauteen sopeutumisessa ja auttaa potilaita löytämään järjestöjen tarjoamat palvelut. Keski-Uudellamaalla tehdään uraauurtavaa työtä, jossa alueen asukkaat ja perusterveydenhuollon ammattilaiset saavat tietoa alueen järjestöistä ja niiden tuesta.

Potilaat saavat järjestöiltä hyvää tukea omahoitoon. He pystyvät paremmin noudattamaan saamiaan ohjeita, kun saavat neuvoja ja tukea potilasyhdistyksiltä. Tällä saadaan ihmisiä liikkeelle – on helppo tulla käymään terveysasemalla kuulemassa esimerkiksi Diabetesyhdistyksen tarjoamasta tiedosta, Mononen summaa.

Teemapäivät ja yhteistyö terveysaseman henkilöstön kanssa

OLKA-pisteillä järjestetään teemapäiviä, joiden aikana terveysasemien henkilökunta saa tietoa järjestöjen tarjoamasta tuesta. Hyrylässä aloitetaan OLKA-toiminta järjestöjen teemapäivistä ja myöhemmin tulevat esimerkiksi aula-avustajat. Aula-avustaja toimii myös tärkeänä apuna, tarjoten ensikohtaamisen potilaille ja auttaen navigoimaan terveysasemien tiloissa.

Tavoitteena on, että OLKA-pisteet tukevat paitsi potilaita myös terveydenhuollon ammattilaisia, luoden saumattoman yhteistyön perusterveydenhuollon ja järjestöjen välillä. Hyrylän sosiaali- ja terveysaseman työntekijöille tieto esimerkiksi järjestöjen teemapäivistä kulkee lähineuvontapisteen työntekijöiden kautta, kertoo OLKA-koordinaattori Ulrika Seppänen da Costa.

Ihmisiä OLKA-pisteen avajaisissa.

Järjestöjen tuki auttaa asukasta

Yhteistyö OLKA-toiminnan merkeissä Keusotessa jatkuu ja kehittyy. Tavoitteena on, että järjestöjen tuki tulee entistä tärkeämmäksi osaksi alueen terveydenhuoltoa ja hyvinvointia. Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry:n toiminnanjohtaja Saana Sandholm toteaa.

Järjestöjen tarjoama vertaistuki ja tieto parantaa elämänlaatua ja on tarpeellista erityisesti sairauden alkuvaiheessa. Asukkaille on tärkeää, että järjestöjen palvelut ovat helposti saatavilla ja ne ovat osa terveydenhuollon kokonaisuutta.

Potilasyhdistykset tekevät tärkeää työtä vertaistuen ja neuvonnan avulla, ja tämä työ tuo paitsi parannuksia elämänlaatuun, myös huomattavia taloudellisia säästöjä. Esimerkiksi Tuusulan Sydänyhdistyksen vapaaehtoinen voi auttaa potilasta välttämään leikkauksen, mikä voi säästää julkisia varoja kymmeniä tuhansia euroja. Keski-Uudenmaan Hengitysyhdistyksen neuvonnan ansiosta potilas voi hakeutua uniapneatutkimuksiin, mikä voi pidentää hänen elämäänsä.

Potilasyhdistykset, kuten Tuusulanjärven Reuma, tarjoavat myös liikuntaohjausta erityisryhmille, mikä voi edistää potilaan kuntoutumista ja vähentää tuentarvetta leikkauksen jälkeen. Tällaiset vapaaehtoisvoimin toimivat yhdistykset tekevät työtään suurella sydämellä, ja niiden vaikutus yhteiskuntaan on merkittävä, Sandholm summaa.

Ensi vuoden alusta lähtien Hyrylässä on järjestöjen teemapäiviä parittomien viikkojen tiistaisin klo 9.00–11.00. Muut alueen OLKA-pisteet sijaitsevat Hyvinkään sairaalassa, Järvenpään JUSTissa ja HUS psykiatrian poliklinikalla Perhelässä. Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto on ollut avainasemassa rakentamassa yhteistyötä HUSin ja Keusoten kanssa. Tämä työ on mahdollistanut järjestöjen tuen entistä laajemman tarjoamisen ja koordinoidun yhteistyön ammattilaisten ja potilaiden hyväksi.

Tieto pisteellä tavattavissa olevista järjestöistä löytyy sekä Yhdistysverkoston että Keusoten verkkosivuilta.

Ihmisiä OLKA-pisteen avajaisissa.

Lisätietoja

Inka Pulkkinen, hankekoordinaattori
inka.pulkkinen@keusote.fi

Saana Sandholm, toiminnanjohtaja, Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry
saana.sandholm@yhdistysverkosto.net

OLKA-pisteet toimivat yhteistyössä Keusoten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen pisteiden sekä lähineuvonnan kanssa. Hyte-pisteitä kehitetään osana Kestävä kasvu -hanketta (RRP2), jonka rahoittaa Euroopan unionin kertaluontoinen elpymisväline (NextGenerationEU).

Euroopan unionin kertaluontoisen elpymisvälineen logo.