Siirry sisältöön

Keusotessa annettu yli 53 000 kausirokotusannosta

Hoitaja antaa rokotusta ikäihmiselle.

Influenssaepidemia ei ole vielä alkanut, ja riskiryhmäläiset ehtivät hyvin ottamaan rokotteen ennen epidemiakauden alkua. Rokotusaikoja on hyvin saatavilla loppuvuodelle.

Tämän syksyn koronarokotteiden antaminen alueen asukkaille aloitettiin elokuun puolessa välissä alueen hauraimmista, asumispalveluiden ja kotihoidon asiakkaista. Rokotuspisteillä koronarokotukset aloitettiin puolestaan syyskuun alkupuolella ja influenssarokotukset lokakuun alussa.

Lokakuun loppuun mennessä Keusoten alueella oli annettu 28 872 koronarokotetta ja 24 357 influenssarokotetta. Keusoten alueen 80 vuotta täyttäneistä koronarokotteen on ottanut 63% ja 65–79 vuotiaista 45%.

Suosittelemme ottamaan korona- ja influenssarokotteen, jos kuulut riskiryhmään, etkä vielä ole ottanut rokotetta tänä syksynä.

Varaa aika OmaKeusoten kautta

Rokotusaikoja on hyvin saatavilla vielä marras-joulukuulle erityisesti isommilla terveysasemilla. Kun varaat kausirokotusajan, saat samalla käynnillä riskiryhmäsi mukaisesti korona ja/tai influenssarokotteen.

Voit varata ajan kausirokotukseen myös puhelinpalvelusta ma–su klo 8–20 jättämällä takaisinsoittopyynnön:

Näin sujuvoitat rokotuskäyntiäsi

“Nopeutat omaa rokotuskäyntiäsi saapumalla rokotukseen ajoissa, ja pukeutumalla niin että olkavarren tai molemmat olkavarret saa helposti paljaaksi. Henkilöllisyys varmistetaan aina ennen rokotusta, joten Kela-kortti kannattaa ottaa valmiiksi esille”, kertoo Hyvinkään rokotuspisteen terveydenhoitaja Laura Lahti.  

Lahti myös muistuttaa, että rokotuksen jälkeen tulee varautua 15 minuutin jälkiseurantaan. Allerginen reaktio rokotuksen jälkeen on harvinainen, mutta sen hoitamiseen on rokotuspisteillä aina varauduttu. Asiakkaalle on turvallisempaa olla seuranta-aika rokotuspisteen aulatilassa.

Hyvinkään rokotuspiste muuttaa  

Hyvinkäällä influenssa- ja koronarokotukset järjestetään ajanvarauksella 16.11.2024 asti Sandelininkadulla, entisen terveysaseman tiloissa. 26.11.2024 alkaen rokotuksia annetaan Paavolassa osoitteessa Riihimäenkatu 91. Käynti rokotuspisteelle tapahtuu talon takaa.

Jokelan kausirokotteiden rokotuspiste on auki viimeistä päivää to 21.11. Asiakkaat, joilla on muutenkin varattuna aika sairaanhoitajan vastaanotolle Jokelan terveysasemalle, saavat rokotteen vastaanottoajan yhteydessä.

Helpoiten varaat ajan digitaalisesti OmaKeusotesta. Aikaa varatessa näet, kumpaan pisteeseen olet varaamassa aikaa. Voit myös myöhemmin käydä tarkistamassa oman ajanvarauksesi OmaKeusotesta.  

Päivitetty 20.11.24 klo 13.27: Lisätty tieto Jokelan rokotuspisteen sulkeutumisesta.

Aiheeseen liittyvät palvelut