Hyvinkään sairaalan pitkän aikavälin toiminta- ja tilasuunnitelma etenee
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluehallitus päätti hyväksyä kuntoutuskeskuksen suunnitteluprosessin edistämisen osana Hyvinkään sairaalan pitkän aikavälin talous- ja toimintasuunnitelmaa. Suunnittelun tavoitteena on parantaa nykyisiä tilaratkaisuja sekä vastata kuntoutuspalvelujen muuttuvaan tarpeeseen.
Nykyinen kuntoutuskeskus toimii Nurmijärvellä Kiljavan sairaalan tiloissa. Tilat ovat osittain tehottomia, niiden rakenne vaikeuttaa toiminnan sujuvuutta ja lisää riskejä, kuten osastoepidemioiden leviämistä. Lisäksi tilojen kokonaispinta-ala on suurempi kuin toiminnassa arvioidaan tarvittavan.
Hyvinvointialueelle on myönnetty vuodelle 2024 lainanottovaltuus uuden kuntoutuskeskuksen suunnittelua varten. Suunnittelun lähtökohtia ovat muun muassa saavuttaa toiminnallisia hyötyjä muiden palvelujen läheisyydestä, nykyistä tehokkaammat tilaratkaisut sekä sujuvat kulkuyhteydet alueella.
Keusote ja HUS käynnistää neuvottelut mahdollisuudesta toteuttaa tarvittavat tilat Hyvinkään sairaalakampuksen alueelle. Tarkempi selvitystyö on mahdollista käynnistää vuoden 2025 alussa yhteistyössä HUS:n kanssa.
Uusia asumis- ja lastensuojelupalveluja Keusoten alueella
Aluehallitus teki päätöksen edistää merkittäviä investointeja vammaispalveluiden ja lastensuojelun asumispalveluissa. Uudet hankkeet Nurmijärvellä ja Hyvinkäällä parantavat asiakaslähtöisten palveluiden saatavuutta sekä vastaavat muuttuvien tarpeiden ja lainsäädännön vaatimuksiin.
Aluehallitus hyväksyi Hyvinkään Kotirinteen lastensuojelun uudisrakennusyksikön tarvekuvauksen. Tarvekuvaus koskee sijaishuoltoyksiköiden korvaamista rakennettavalla vuokrakohteella. Uusi yksikkö vahvistaa lastensuojelun sijaishuollon palvelutuotantoa ja parantaa vaativaa erityistä tukea tarvitsevien lasten arviointi- ja kuntoutusmahdollisuuksia. Uuden yksikön on tarkoitus valmistua vuoden vaihteessa 2027.
Aluehallitus hyväksyi myös Nurmijärven vammaispalveluyksikön hankkeen tarvekuvauksen, joka luo pohjan hankkeen toteutukselle Nurmijärvellä. Tulevien vuosien aikana nykyiset asumisen yksikköinä toimivat käyttötarkoitukseen sopimattomat tilat korvataan uudenaikaisemmilla ja käyttökuluiltaan kokonaisedullisimmilla tiloilla. Uusi rakennettava vuokrakohde Nurmijärven Rajamäellä tulisi korvaamaan ryhmäkodit Leinikki, Sinisiipi ja Sateenkaari.