Jälkihuolto on erityistä tukea itsenäistymässä olevalle sijoitetulle 18–22 vuotiaalle nuorelle.
Perheiden palvelut
Lastensuojelun sijaishuolto on lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämistä oman kodin ulkopuolella.
Avoperhekuntoutus on lastensuojelun suunnitelmallista työskentelyä, joka keskittyy parantamaan lapsen, vanhemman ja perheen välistä vuorovaikutusta.
Lasta ja perhettä tuetaan ensisijaisesti lapsen omassa kasvuympäristössä.
Jos vanhemmat eivät yhdessä pääse sovintoon lapsen asioista, tuomioistuin voi päättää asiasta. Ennen päätöksen tekoa voidaan pyytää olosuhdeselvitystä vanhempien ja lasten tilanteesta.
Perhehoitoyksikkö Pihlaja vastaa sijaisperheiden rekrytoinnista, valmennuksesta, arvioinnista ja tuesta.
Vanhemmilla on alaikäisen lapsen elatusvelvollisuus, vaikka lapsi olisi sijoitettu kodin ulkopuolelle.