Henkilötietojen käsittely Keusotessa
Henkilötiedolla tarkoitetaan kaikenlaista luonnollista henkilöä taikka hänen ominaisuuksiaan tai elinolosuhteitaan kuvaavia merkintöjä, jotka voidaan tunnistaa häntä tai hänen perhettään tai hänen kanssaan yhteisessä taloudessa eläviä koskeviksi.
Henkilötietoja ovat esimerkiksi nimi, henkilötunnus, sijaintitiedot, kuvat, sähköpostiosoite, potilastiedot ja tietokoneen IP-osoite. Tietosuojan tarkoitus on suojata henkilötietoja.
Mistä henkilötietoja saadaan?
Henkilötiedot saadaan pääsääntöisesti asiakkaalta itseltään. Lisäksi tietoja saadaan viranomaisten ylläpitämistä järjestelmistä, esim. Kelalta ja Digi- ja väestötietovirastosta. Asiakassuhteen aikana palveluntuottaja ylläpitää ja täydentää asiakkaan tietoja.
Mitä henkilötietoja keräämme?
Kun asiakas aloittaa palvelun piirissä, kerätään kyseiseen palveluun tarvittavat tiedot. Keski-Uudenmaan sote –kuntayhtymä (Keusote) tarjoaa kuntalaisille erilaisia hyvinvointiin ja terveyteen liittyviä palveluita, esimerkiksi palveluita ikäihmiselle, vammaisille, lapsille, nuorille ja perheille tai palveluita terveyden ja sairauden hoitoon. Näin ollen kerättävän tiedon sisältö vaihtelee. Keusote kerää vain kyseiseen palveluun tarvittavat henkilötiedot. Eri palveluissa kerättävät tietosisällöt ovat kuvattuna tarkemmin tietosuojaselosteissa.
Miten henkilötietoja käsitellään?
Henkilötietoja käsitellään huolellisesti ja ennalta määritellyn tarkoituksen mukaisesti. Henkilötietoja käsitellessä noudatamme lainsäädäntöä ja hyvää tiedonkäsittelytapaa.
Tietosuoja-asetuksen mukaiset oikeusperusteet ovat velvoittava lainsäädäntö, sopimus, suostumus tai oikeutettu etu. Keusotessa henkilötietojen käsittelylle on aina oikeusperuste. Eri palveluissa sosiaali- ja terveydenhuollossa henkilötietojen käsittely perustuu kyseistä palvelua ohjaavaan lainsäädäntöön.
Henkilöstöämme sitoo vaitiolovelvollisuus. Henkilötietoja käsittelevää henkilöstöä koulutetaan säännöllisesti. Henkilötietoja sisältävien järjestelmien käyttöä ja oikeuksia seurataan. Henkilötietoja saa käsitellä vain työntekijä, jolla on työtehtäviensä puolesta oikeus käsitellä kyseistä tietoa.
Miksi henkilötietoja kerätään?
Henkilötietoja kerätään ja käsitellään viranomaistoiminnan toteuttamiseksi eri lainsäädäntöjen ja määräysten mukaisesti. Lisäksi viranomaistoiminnan velvoitteena on tilastointi, johon käytetään tarpeenmukaista anonymisoitua henkilötietoa.
Kuka henkilötietoja käsittelee?
Keusotessa henkilötietojen käsittelylle on aina oikeusperuste. Henkilötietoja saa käsitellä vain työntekijä, jolla on työtehtäviensä puolesta tarve käsitellä kyseistä tietoa. Keusote käyttää palveluiden tuottamiseen kilpailutettuja sopimuskumppaneita, jotka käsittelevät palveluiden järjestämisen edellyttämiä henkilötietoja. Nämä tahot voivat käsitellä henkilötietoja vain Keusoten ohjeiden ja sopimusten mukaisesti. Mitään henkilötietoja ei käytetä alihankkijoiden tai kumppanien omiin tarkoituksiin.
Kenelle henkilötietoja voidaan luovuttaa?
Henkilötietojen luovuttamisella tarkoitetaan tilanteita, joissa henkilötietoja annetaan toisen rekisterinpitäjän omaan, itsenäiseen käyttöön. Henkilötietoja voidaan luovuttaa vain lainsäädännön puitteissa. Keusotessa henkilötietoja luovutetaan muille viranomaisille lainsäädännön vaatimusten mukaisesti, esim. Kela, Kanta-palvelut.