Palveluseteli
Palvelusetelit ovat vaihtoehto omalle palvelutuotannolle. Niillä täydennetään Keusoten omaa palvelutuotantoa.
Palveluseteli on vaihtoehto Keusoten itse tuottamalle tai ostamalle palvelulle. Keusote päättää palvelut, joissa palvelusetelit ovat käytössä, sekä palvelusetelin arvon. Lisäksi Keusote hyväksyy ne palveluntuottajat, joiden palveluita palvelusetelillä voi ostaa.
Palvelusetelin myöntäminen
Palvelusetelin myöntäminen edellyttää aina palvelutarpeen arvioinnin tekemistä. RAI-arviointivälineistöä käytetään apuna iäkkään henkilön toimintakyvyn arvioinnissa, jos hän tarvitsee säännöllisesti annettavia sosiaalipalveluja hoitonsa ja huolenpitonsa turvaamiseksi.
Palvelusetelin käyttö
Palvelusetelin myöntämisen yhteydessä määritellään aina, mihin palveluun palveluseteliä voi käyttää. Kun asiakas on saanut palvelusetelin, hän voi valita, miltä Keusoten hyväksymältä palveluntuottajalta hankkii palvelun. Hyväksytyt palveluntuottajat löytyvät Palse.fi-portaalista.
Eli jos asiakas on esimerkiksi saanut palvelusetelin hampaan lohkeaman hoitoon, hän voi valita Palse.fi-portaalista, millä hammaslääkäriasemalla haluaa asioida.
Palvelusetelin käytöstä asiakkaalle voi jäädä maksettavaksi omavastuuosuus, joka maksetaan suoraan yksityiselle palveluntuottajalle. Omavastuuosuus määräytyy kun palveluntuottajan ilmoittamasta hinnasta vähennetään asiakkaan saama palvelusetelin arvo. Esim. jos palveluntuottajan tuntihinta on 40 euroa tunnilta ja saat 30 euroa tunnilta arvoisen palvelusetelin, jää sinulle itselle maksettavaksi palvelusta 10 euroa tunnilta.
Keusoten käytössä olevat palvelusetelit löytyy alla. Painamalla plus merkkiä, aukeaa tarkempaa tietoa kyseisestä palvelusetelistä.
Palveluseteli on tarkoitettu pääsääntöisesti ikääntyneille henkilöille.
Ateriapalveluna myönnetään kotiin kuljetettu ateria, joka ei sisällä leipää ja maitoa tai vaihtoehtona tuorepakastettu ateria. Kotiin kuljetettujen aterioiden tilausmäärä tulee olla vähintään kolme (3) ja enintään seitsemän (7) ateriaa viikossa henkilöä kohden. Asiakkaan tulee täyttää palvelulle asetetut myöntämisen perusteet.
Yhteisöllisen asumisen tulosidonnainen palveluseteli voidaan myöntää asiakkaalle, kun asiakas ei pysty asumaan omassa kodissaan avopalvelujen turvin ja hän hyötyy tuetummasta asumisesta. Hänellä ei ole säännöllistä yöhoidon tarvetta. Asiakas täyttää kulloinkin voimassa olevat Keusoten myöntämisperusteet.
Yhteisöllisen asumisen palveluseteli on tulosidonnainen. Tuloina huomioidaan asiakasmaksulain 10 b mukaiset tulot.
Palvelusetelillä katetaan
- hoitoa ja hoivaa
- ateriamaksua
Asiakas maksaa itse
- vuokran
- lääkkeet
- muut kulut (esim. terveydenhuoltomenot, hygieniamenot, parturi/kampaaja/jalkahoidon maksut, matkakustannukset, saattajan maksun, sanomalehden tilausmaksut, puhelimen ja esim. laajakaistan käyttömenot, vaatemenot ja harrastustoiminnan menot)
- omavastuuosuuden, joka muodostuu palveluntuottajan perimän hoidon, hoivan ja aterioiden kokonaiskustannuksista, vähennettynä tulosidonnaisen palvelusetelin arvolla
Ympärivuorokautisen palveluasumisen tulosidonnainen palveluseteli voidaan myöntää asiakkaalle, kun kaikki kotona asumista tukevat palvelut ja palveluasuminen on todettu riittämättömiksi. Asiakas täyttää kulloinkin voimassa olevat Keusoten myöntämisperusteet.
Ympärivuorokautisen palveluasumisen palveluseteli on tulosidonnainen. Tuloina huomioidaan asiakasmaksulain 10 b mukaiset tulot.
Palvelusetelillä katetaan
- palvelumaksua (hoito / hoiva, tukipalvelut)
- ateriamaksua
Asiakas maksaa itse
- vuokran
- lääkkeet
- muut kulut (esim. vähäiset terveydenhuoltomenot, hygieniamenot, parturi/kampaaja/jalkahoidon maksut, matkakustannukset, saattajan maksun, sanomalehden tilausmaksut, vaatemenot ja harrastustoiminnan menot)
- sekä omavastuuosuuden, joka muodostuu palveluntuottajan perimän ateriamaksun ja palvelumaksun kokonaiskustannuksista vähennettynä palvelusetelin arvo
Palveluseteli on tarkoitettu pääsääntöisesti ikääntyneille henkilöille.
Kotiapupalvelun palvelusetelillä voidaan myöntää vaatehuolto-, siivous- ja asiointipalvelua. Mikäli tarve on ainoastaan siivoamiseen, nämä asiakkaat ohjataan pääsääntöisesti ostamaan palvelu yksityisesti yksityisiltä palveluiden tuottajilta. Asiakkaan tulee täyttää palvelulle asetetut myöntämisen perusteet.
Palveluseteli voidaan myöntää asiakkaalle, kun hänen todetaan tarvitsevan lääkärin läsnävastaanotolla toteutettavaa hoitoa viikon sisään eikä vastaanottoaikaa ole antaa Keusoten terveysasemille. Palvelusetelin saaminen edellyttää aina Keusoten ammattilaisen arviota hoidon tarpeesta.
Asiakkaana sinun ei tarvitse erikseen hakea tai pyytää palveluseteliä. Se myönnetään sinulle tarvittaessa hoidon tarpeen arvioinnin yhteydessä. Kun olet saanut palvelusetelin, voit itse valita, miltä palveluntarjoajalta hankit palvelun. Palveluseteli on voimassa 14 vuorokautta sen myöntämisessä.
Palveluseteli kattaa yhden lääkärin vastaanottokäynnin tutkimuksineen. Palvelusetelissä ei ole käytössä omavastuuosuutta. Yli 18-vuotiailta Keusote perii normaalin lääkärin vastaanottokäyntimaksun 20,90 e.
Näin käytät palveluseteliä
Kun olet saanut palvelusetelin, kirjaudu palse.fi-verkkopalveluun. Palvelun käyttö on maksutonta eikä siihen tarvitse rekisteröityä.
Palveluun kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla, DigiID:lla tai varmennekortilla. Ulkomaalaiset voivat tunnistautua yhteiseurooppalaisella tunnistautumisella tai Finnish Authenticator -sovelluksen avulla.
Palvelusta näet palvelusetelisi tiedot ja käytettävissä olevat palveluntarjoajat. Tee ajanvaraus suoraan valitsemasi lääkäriaseman ajanvarauksesta.
Puolesta-asiointi
Palse.fi-verkkopalvelussa voi asioida myös toisen henkilön puolesta. Puolesta-asiointi edellyttää voimassa olevaa Suomi.fi-valtuutusta. Kirjaudu ensin sisään palveluun ja valitse tämän jälkeen kohta Puolesta asiointiin.
Lisätietoja Palse.fi-verkkoasioinnista Usein kysyttyjen kysymysten palstalta (palse.fi)..
Lisätietoja puolesta-asioinnin Suomi.fi-valtuutuksesta (suomi.fi).
Palveluseteli voidaan myöntää asiakkaalle, jolle on tehty päätös omaishoidon tuesta ja siihen perustuva omaishoitosopimus omaishoitajan ja hyvinvointialueen kanssa.
Palveluseteli voidaan myöntää myös muun omaishoidon tueksi tarveharkinnan ja määrärahojen puitteissa silloin kun omaishoitajan antama hoito ja huolenpito on päivittäin sitovaa ja omaistaan hoitavan tehtävät on kirjattu hoidettavan hoito- ja palvelusuunnitelmaan, mutta hoitaja ei halua tehdä sopimusta omaishoidon tuesta.
Omaishoidon lakisääteisen vapaan aikainen hoito voidaan järjestään hoidettavalle palvelusetelillä
- ympärivuorokautisessa asumispalvelussa,
- lyhytaikaisessa laitoshoidossa,
- kotiin annettavana hoidon ja hoivan palveluna.
- Omaishoitajan lakisääteiset vapaat voidaan toteuttaa myös yhdistelemällä yllä olevia järjestämistapoja.
Palveluseteleitä voidaan myöntää omaishoidon lakisääteistä vapaata varten enintään kolme (3 kpl) kuukautta kohden ja 36 kpl kalenterivuotta kohden. Palvelusetelit on käytettävissä niiden kertymisvuotta seuraavan vuoden huhtikuun loppuun mennessä.
Suun terveydenhuollon palveluseteli voidaan tarjota asiakkaille hampaan lohkeaman hoitoon tai suun perustutkimukseen ja hoitoon. Palveluseteli kattaa osan yksityisellä palveluntuottajalla saamasi hoidon kustannuksista.
Hampaan lohkeman hoitoon tarkoitettu palveluseteli myönnetään sinulle tarvittaessa hoidon tarpeen arvioinnin yhteydessä. Suun perustutkimuksen ja hoidon palveluseteliä voit myös itse pyytää, jos haluat asioida sinulle tarjotun tarkastusjan sijaan yksityisellä palveluntuottajalla. Ole tällöin yhteydessä suunterveydenhuollon puhelinasiointiin.
Kun olet saanut palvelusetelin, voit itse valita, miltä palveluntarjoajalta hankit palvelun.
Säännöllinen kotihoito on ikäihmisten kotiin vietävää hoivan- ja hoidon apua.
Palvelusetelin avulla järjestetyn säännöllisen kotihoidon aloittaminen edellyttää aina palvelutarpeen arviointia. Palvelutarpeen arviointi ja palvelu- ja hoitosuunnitelma tehdään kotiutumisen tuen arviointijaksolla. Asiakkaan tulee täyttää kotihoidon myöntämisenperusteet.
Asiakkaalle myönnettävän palvelusetelin arvo on tulosidonnainen. Palvelusetelin käyttäjälle muodostuu aina omavastuuosuus, joka muodostuu palveluntuottajan tuntihinta miinus tulosidonnaisen setelin arvo.
Säännöllisen kotihoidon palveluseteliin ei kuulu kotihoidon lääkäripalvelut eikä lääkkeiden koneellinen annospussijakelu. Asiakas maksaa lääkäripalvelut ja apteekin koneellisen annospussijakelun itse. Lääkäripalvelut asiakas voi hoitaa terveyskeskuksen tai yksityisen lääkäriaseman kautta. Lääkkeiden koneellisen annospussijakelun, asiakas ostaa itse valitsemastaan apteekista.
Laskurin avulla voit arvioida palvelusetelin arvon ja omavastuuosuuden.
Tilapäinen kotihoito on määräaikaista, enintään 4 viikkoa kestävää palvelua. Palvelu on tarkoitettu asiakkaalle, jonka toimintakyky on väliaikaisesti heikentynyt ja hoidon tarve on tilapäistä, eikä asiakas kykene asioimaan Keusoten avopalveluissa itsenäisesti tai saattajan turvin. Lisäksi hoidon toteuttaminen vaatii sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöä.
Asiakkaan tulee täyttää tilapäisen kotihoidon myöntämisen perusteet.
Palveluseteli on suunnattu niille henkilöille, joille on jo myönnetty henkilökohtaista apua vammaispalveluista. Palveluseteliasiakkaalla tulee olla henkilökohtaisen avun tarpeen lisäksi mahdollisuus käyttää Palse.fi -palvelusetelijärjestelmää sekä kyky seurata hänelle myönnetyn saldon riittävyyttä.
Palvelusetelillä tuotettava henkilökohtaisen avun palvelu on sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 4 ja 5 §:ssä asiakkaalle maksuttomaksi säädetty sosiaali- ja terveyspalvelu. Asiakas ei maksa palvelusta asiakasmaksua, omavastuuta eikä palveluntuottaja saa periä asiakkaalta henkilökohtaisen avun palvelusta lisämaksua.