Siirry sisältöön

Aluehallitus esittää aluehallituksen jäsenmäärän pienentämistä

Aluehallituksen puheenjohtaja Helinä Perttu

Aluehallitus päätti kokouksessaan, että se esittää aluevaltuustolle muutoksia 1.6.25 alkavan uuden valtuustokauden toimielinrakenteeseen.  Muutoksia esitetään niin aluevaltuuston, aluehallituksen kuin lautakuntien rakenteisiin. Muutokset sekä vähentävät jaostojen määrä että jäsenten lukumäärää eri toimielimissä.

Tällaisia muutoksia ehdotetaan

Aluevaltuuston varapuheenjohtajia ehdotetaan vähennettävän kahteen. Lisäksi järjestöneuvottelukunnan puheenjohtajalle tulisi läsnäolo- ja puheoikeus valtuuston kokouksiin ja seminaareihin. Aluehallituksen jäsenten määrää vähennettäisiin 13 jäseneen nykyisen 17 sijaan.

Sosiaali- ja terveydenhuollon jaostosta edotetaan luovuttavan, ja rahoitus- ja talousjaostosta tulisi jatkossa konsernijaosto, jonka tehtäviin lisättäisiin turvallisuuden ja varautumisen sekä ICT:n sisältöjä.  Jaostojen jäsenmäärä olisi seitsemän.

Hyvinvointialueen lautakuntia olisi jatkossa kaksi elinkaarimallin mukaisesti: Lapset, nuoret ja työikäiset -lautakunta sekä Ikääntyneet ja vammaiset -lautakunta. Lautakuntien jäsenmäärä olisi 13 jäsentä. Vaikuttamistoimielinten puheoikeutta muutettaisiin siten, että nuorisovaltuuston kahdella edustajalla olisi puhe- ja läsnäolo-oikeus Lapset, nuoret ja työikäiset -lautakunnassa. Ikäihmiset ja vammaiset -lautakuntaan tulisi puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdelle vanhusneuvoston ja yhdelle vammaisneuvoston edustajalle.

– Osana päätöksenteon rakenteen läpikäymistä on valtuustoryhmien välisissä neuvotteluissa otettu esiin myös taloudellinen näkökulma, johon liittyen nyt esitetään toimielinten jäsenmäärien supistamista. Aluehallituksen koko on ollut Uudellamaalla varsin suuri verrattuna muun maan aluehallituksiin ja nyt meiltä tulikin ehdotus aluevaltuustolle jäsenmäärän tiputtamisesta 13. Neuvottelutuloksena syntyi myös uudenlaiset lautakunnat, jotka jakautuvat pääosin ikäkausien mukaan, mikä mahdollistaa selkeämmän päätöksien vastuuttamisen lautakunnille,

perustelee aluehallituksen puheenjohtaja Helinä Perttu.

Katso myös muut aluehallituksen päätökset