Tarinoita/Sijaissisaren tarina

“Synnyin tavalliseen perheeseen, jossa on vanhemmat ja kaksi lasta. Olin vain kolme vuotias, kun sain sijaissisaruksen ja perheeni säilyi tavallisena, koska mielestäni kaikkiin perheisiin lapset tulivat lastenkodista. Meillä oli 45 vauvaa lyhytaikaisessa- ja pitkäaikaisessa sijoituksessa lapsuuteni aikana, mikä oli minulle aivan normaalia elämää. Sain kolme aivan ihanaa sisarusta, joiden ajattelin olevan täysin sisaruksiani, kunnes koulussa toiset lapset ja aikuset alkoivat määrittämään, ettemme ole oikeita sisaruksia. Sain aivan ihanat bonusmummot ja minun maailmassani kaikki perheet muodostuivat näin. Näin ja kuulin ihmiselämän varjopuolista, mutta tiesin, etten saa puhua asioita ulkopuolisille. Välillä pelkäsin, kun päihtyneet ihmiset vierailivat meillä. Koulussa osa vanhemmista ei antanut lastensa leikkiä kanssani, kun kuulivat meidän olevan sijaisperhe. Usein minun luultiin myös olevan sijoitettu lapsi, mutten osannut vastata siihen, kun meillä kaikki olivat meidän lapsia. Meillä kävi sijoitettujen sukulaisia sekä työntekijöitä, mikä oli minulle tavallista ja luulin kaikkien perheiden toimivan niin. Se, mikä oli erilaista lapsuudessani oli jatkuva pelko, että menettää sisaruksensa. Tiesin heidän voivan muuttaa pois, jos sosiaalityöntekijä niin päättää. Yritin olla kiltti, enkä uskaltanut lähteä hölmöyksiin mukaan, koska pelko menettämisestä oli niin suuri. En mennyt teininä bileisiin ja pelkäsin kaupassa unohtavani maksaa ostokset. Sisarukseni pyysi minua kummikseen, jotta voisimme pitää yhteyttä sijoituksen katkettua. Tiesin, että yhteyttä emme saisi pitää, jos uusi sijoituspaikka niin päättäisi, mutta kummeja ei voida poissulkea. En myöskään kokenut tulevani kohdatuksi omassa kodissani työntekijöiden toimesta ja jäin näkymättömäksi. Olisin kaivannut kovasti, että työntekijät olisivat tukeneet ja kohdanneet minut.”

Kirjoittaja: Sijaissisar